Muuton tohinaa

Niin se vain salakavalasti muuttopäiväkin saapui. Tähänastisen hamstrauksen tulokset tiivistetään varastoon, jossa tärkeät (ja turhatkin) tavarat saavat levätä ainakin vuoden. Laatikot on pakattu ja pöydät kääritty kuplamuoviin. Tuolit purettu osiin, kirjat niputettu mahdottoman painaviksi kasoiksi ja epämääräiset sälät (mistä näitä oikein tulee?) heitelty vielä avoimiin bokseihin, aiemmasta sisällöstä riippumatta. Samaten pitkälliset pohdinnat siitä, onko viisi eri takkia ja kuusi paria kenkiä ihan tosissaan muka liikaa, ovat tulleet päätökseen. Lähinnä tilanpuutteen ja painorajoitusten ansiosta.

Asunnossa kaikuu, ja juuri hädissään imuroidulle lattialle kulkeutuu hiekkaa, lehtiä ja neulasia kun tavaroita kannetaan edestakaisin. Muuton jälkeen edessä on parin päivän matkustus, jonka lopussa häämöttää jet lag.

Mistä moinen? Yhtäkkisestä päätöksestä muuttaa Kanadaan, tietenkin. Edessä on ainakin vuoden mittainen Kanadan tuuliin tutustuminen, avopuolison saatua töitä Montrealista. Innostavaa ja kauhistavaa, mutta niinhän kokemisten arvoisten asioiden kuuluu ollakin. Näin ainakin olen kuullut kerrottavan 😉

Tyylilleni uskollisena en lupaa säännöllisiä ja asiasisältöisiä postauksia, tarkoituksena on kertoilla satunnaisia kuulumisia ja kokemisia, väritettynä introvertin suomalaisen sarkasmista pingottuneella äänellä.

Pian jatketaan matkan tekoa, ja tuleva pitkä lentokin jännittää. Matkan vaiheista kerron sitten tarkemmin.

A plus tard!

T

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s