Loppuvuosi ja uusivuosi

Johan se saatiin vuosikin vaihdettua. Joulu tuli vietettyä aika lämpöisissä tunnelmissa, ulkonakin oli se +15 astetta lämmintä. Joulu meni kyllä jotenkin ohi tänä vuonna, ehkä tuo lämmin keli yhdistettynä kokonaan uusiin maisemiin ja kuvioihin vaikutti asiaan. Mukava joulu meillä kuitenkin oli, paljon skypetystä perheiden kanssa, muutama lahja ja hyvää ruokaa.

Minulle joulun odotetuin lahja oli ehdottomasti joulumarkkinoilta löytämäni Muffle Up! -tossut. Sain tossut vasta vähän joulun jälkeen, koska haluamaani mallia ja väriä ei enää ollut messupaikalla. Tossut on tehty osaksi kierrätetystä materiaalista, osaksi uudesta. Tossujen pohjat leikattu vanhoista nahkavaatteista ja pohjalliset on tehty vanhoista turkiksista. Villalanka, joka ei ole kierrätettyä, on tuotettu Perusta. Tossuja sai kaikenlaisissa väriyhdistelmissä, ja jos mieluista ei löytynyt, suostui valmistaja tekemään juuri sellaiset kuin haluat. Nämä tossut on aivan parhaat ❤ Ihanat, lämpimät, juuri sellaiset mitä kaivataan palelevien varpaiden ja kylmien lattioiden väliin. Ja mun varpaitahan palelee aina.

Muffle Up!
Muffle Up!

A:llekin hankittiin omat, koska nää on vaan niin hienot. Olisihan se tullut kateelliseksikin jos ei olisi omia saanut. Suosittelen kaikille, on värejä ja malleja mistä valita! Näitä myydään myös etsyssä: etsy.com/shop/muffleup. Kaikkia värejä ei tosin näe etsyssä, joten kannattaa tarkistaa myös Muffle Upin facebook -sivut jos alkaa ostovarvasta kutittamaan.

Uutta vuotta vietimme kaiken kaikkiaan rauhallisissa merkeissä, nimittäin vuokraemännän juhlissa alakerrassa 😀 Ilta oli todella mukava, tapasimme uusia ihmisiä ja tutustuimme vähän paremmin vuokranantajiimme. Meidän vuokraemäntämme on muuten vanha Cirque Du Soleilin esiintyjä 😀 Jotenkin erittäin sopivaa, kun ei tämä vuokranantaja/vuokralainen -suhde muutoinkaan ole noudattanut totuttuja kaavoja, jolloin yhteydessä ollaan lähinnä silloin kun vuokraa korotetaan. Mukavat vuokranantajat/naapurit lupaa viihtyisää asumista.

Asunnon viihtyvyyden parantamisesta postaankin seuraavaksi, täälläkin nimittäin päästiin kunnon pakkaslukemiin. Onneksi valmistauduimme talveen ajoissa.

A plus tard!

-T