Keskiaikaista tunnelmaa

Johan nyt, toinen postaus kuukauden sisään, tässähän alkaa kesän lähestyessä ihan villiintymään 😀

Nyt teimme kerrankin jotain niin mielenkiintoista, että päädyin ihan raapustamaan postauksen aiheesta. Kävimme nimittäin toissa viikonloppuna Montrealin keskiaikaisilla messuilla. Messuilla kannatti kyllä pyörähtää, vaikken löytänytkään hunajapaahdettuja manteleita. Ei sillä että tämä manteleiden puute olisi nyt mitenkään kovin minua katkeroittanut, mutta… Ei siellä ollut hydromeliäkään… Ja nämä kaksi asiaa saattoivat olla minun päämotivaattorini messuille osallistumiseen…

Messut oli jaettu kahteen osaan, ulkona oli erilaisia aktiviteetteja ja sisällä lähinnä myyntikojuja. Kojuissa oli kyllä mielenkiintoista tavaraa, melkein kaikki käsityötä. Osaavien ihmisten työn tuloksia on aina ilo katsella, vaikka asusteista suuri osa oli tieteysti suunnattu asiaan vihkiytyneille, eikä tällaisille turisteille.

Minähän tunnetusti olen suht huono ottamaan kuvia, joten kuvasaalista ei tälläkään kerralla ole kovin paljoa. Muutaman kuvan sain kuitenkin aikaiseksi.

Ulkona sai kokeilla mm. boffausta, miekkailua ja katsoa ritareiden turnauksia. Olipa syrjemmässä myös mahdollisuus kokeilla silkkejä, eli liinojen kanssa kikkailua. Pakkohan minun oli punkeutua kokeilemaan, vaikka ainoa toinen samaan aikaan kiinnostunut oli n. 11-vuotias tyttö 😀

Ensikosketus silkkeihin!
Ensikosketus silkkeihin!

WP_20160507_15_13_58_Pro

Toisessa kuvassa olen pyörähtämässä ympäri, kunhan ensin olin kiipinyt ylös istumaan. Sitten vain kädet irti ja luotto siihen, että laskeudun jaloilleni 😀

Ihanasti näistä kuvista muistuu mieleen myös tuon päivän sää, aurinko lämmitti ihanasti ja kesätakki oli minullekin liikaa. Tuon päivän jälkeen onkin sitten suurimmaksi osaksi jatkettu helteiden odottelua. Kyllä se tästä, kaikki sanoo jotta Montrealin kesä on aivan mahtava. Sitä odotellessa.

Eikähän ne messut olisi olleet mitään, jollei illalla olisi ollut myös tulishowta:

Huom. Taustalla on kentauri!
Huom. Taustalla on kentauri!

WP_20160507_17_30_52_Pro

Seuraavaksi sitten suunnitelmissa onkin etsiä mahdollisuuksia alkaa harrastamaan myös silkkejä, tankotanssin lisäksi. Ehkäpä myös muunlaisia sirkustemppuja, katsotaan miten käy…

A plus tard!

-T

Jätä kommentti