Intiaan, Intiaan!

Pitkään olen haaveillut matkasta Intiaan, ja nyt se on viimein käsillä! Lähdemme maanantaina loppukuuksi Intiaan, maan eteläosiin. Ensin suuntaamme Keralan osavaltioon, jossa teemme mm. houseboat -matkan ja pikku visiitin teeplantaaseille. Tämän jälkeen suuntaamme Bangaloreen, juhlistamaan ystävien parisuhteen ”siunaamista”. Eli luvassa polttarihenkiset bileet, henna-seremoniaa, hinduseremoniaa ja ylipäätään intialaista juhlahumua. En malta odottaa 😀

Matka on Keralan osalta hyvin suunniteltu (eli tiukkaan aikataulutettu) mutta Bangaloressa jätämme suunnittelun paikallisille. Ihan ilman stressiä ei tällekään matkalle kuitenkaan päästy, sillä kuulin vasta tällä viikolla että tarvitsen itselleni mekon juhlia varten. Olin jo aiemmin ilmoittautunut halukkaaksi sariin sonnustautujaksi, ja kuvittelin että selviän sillä näistä kinkereistä. Noot, sillä tokihan aamu- ja iltaohjelmaan vaihdetaan asua välillä 😀 Näin pikkujoulukauden kynnyksellä oli aika vaikeaa löytää mekkoa, joka A: ei ole liian paljastava ja B:ei ole punainen tai musta. Pitkällisen metsästyksen tuloksena päädyin hameeseen ja toppiin. Löysin kerrassaan ihastuttavan hameen paikallisesta kanadalaista muotia myyvästä liikkeestä, ja sorruin samalla ostamaan myyjän hameen kaveriksi tarjoaman topin. Sitten täytyy enää löytää asiaankuuluvat bling blingit joko täältä tai Intiasta ja avot. Voin keskittyä juhlimiseen 😀

Muutoinkin on Intiaa varten täytynyt hankkia hieman uutta vaatetusta, sillä kaikki kesävaatteeni kun olivat kovin…. länsimaisia. Eli aivan liikaa paljasta pintaa nähtävillä. Erityisen länsimaisen kaula-aukon esitteleminen tuonee mukanaan vain ongelmia, varsinkin meikäläisen vaaleaakin vaaleamman lookin kanssa. Ihan uutta garderoobia en kuitenkaan lähtenyt hankkimaan, sillä luotan siihen että ehdin tehdä hieman ostoksia myös paikan päällä.

Muistan joskus nuorena tyttönä haaveilleeni Intian matkasta ja nyt se sitten toteutuu! Kaikki ne värit, ruuat, rannat, riksat, temppelit ja ylipäätään se meteli ja väenpaljous tulee varmasti olemaan kokemisen arvoista! 🙂 Laittelen sitten kuvia, jahka palaudun matkalta.

A plus tard!

T

Aamupalahommia

Nyt ne on saatu testattua, ne eggs benedict -annokset! Julistin jokin aika sitten, että tulen niitä kokeilemaan, sillä ne ovat kanadalaisten (tai quebecläisten, ehkä molempien) ihanykkössuperjuttu viikonlopun brunssille tai aamupalalle.

Kävimme testaamassa kaksi eri paikkaa, hieman eri annoksilla. Ensimmäinen annos:

Le Nid Poule:n annos
Le Nid Poule:n annos

Yritin tilata ruoka-annoksen kaveriksi maitokahvin, mutta pöytään saapui latte. Tavallisen maitokahvin saadakseen tulee tilata tavallinen suodatinkahvi johon voi sitten tyhjätä haluamansa määrän pöydässä olevia pieniä maitopakkauksia. Nyt tiedän tämänkin 😀

Annokseen kuului röstiperunoita, uppomunia, kylmäsavulohta ja hedelmäkulho. Kastikkeen piti oleman hollandaise -kastiketta. En tämän annoksen jälkeen ollut täysin vakuuttunut Eggs Benedictien ylivoimaisuudesta brunssiruokana. Annos oli ihan hyvä, mutta ei mitenkään erityinen. Kastike taisi olla suoraan pussissta. A:n annos ilman kastiketta vaikutti paremmalta, muttei täysin kuulemma vakuuttanut sekään. En menisi tähän paikkaan uudestaan siinä toivossa, että löytäisin jotain uutta. Perusreseptillä perusruokaa. Paikka oli ehkä vähän kalliskin tasoonsa nähden.

En kuitenkaan luovuttanut täysin ensikokemuksen perusteella. Aiemman asuntomme lähettyvillä (Mont Royal -kadun tuntumassa) oli nimittäin yksi paikka, johon oli viikonloppuisin jatkuvasti jonoa. Tämä tietenkin kiehtoi minua: Onko tuo paikka oikeasti hyvä vai vouhkaavatko massat turhasta? Tämä uteliaisuuttani kutkuttava paikka oli L’avenue.

Eräänä aamuna ennen A:n lähtöä töihin, suuntasimme aamupalalle L’avenueen. Annos numero kaksi:

L'avenuen annos.
L’avenuen annos.

Tällä kertaa annokseeni kuului paistettuja perunoita, uppomunia, hollandaise -kastiketta, paistettuja sieniä ja jotain muita kasviksia. Täällä onnistuin myös tilaamaan kaipaamani maitokahvin 😀 Pienet maitotörpötkin näköjään näkyvät kuvassa.

Näillä annoksilla oli eroa kuin yöllä ja päivällä. Jestas, miten tuo oli hyvää! Kastike oli aivan eri maailmasta, kaiken täytteen alla oleva leipä oli hyvää, perunat oli hyviä (vaikka pystyinkin maistamaan vain pari, koska en jaksanut enempää) ja kaikki oli vaan niin hyvää! Ei tämä annos mitään täysin uusia kulinaristisia sfäärejä avannut, mutta ero aikaisempaan oli huikaiseva. Sanoisin, että jos sisään pääsee ilman puolen tunnin jonottamista, niin tämä on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Annokset olivat kohtuuhintaisia, todella runsaita ja maukkaita.

Toinen L’avenuen kuhinaa aiheuttava piirre on sen sisustus. Ruokapuolen sisustus ei mielestäni ollut erityisen cool&quirky. Ihan kiva, vähän erilainen. Vessa sensijaan oli minunkin mielestäni hauska:

WP_20151029_09_16_17_Pro

Ehkä siksi että kyseessä oli nimenomaan kaikille sopiva brunssiravintola, eikä mikään yökerho tai baari.

Seuraavaksi täytyisi varmaan tutustua paikallisiin intialaisiin ravintoloihin, tulevaan matkaan valmistautuen…

A plus tard!

T

So it was Halloween

Halloween, Halloween, it was Halloween, Halloween!

Meillä ei ollut mitään suureellisia Halloweenin viettosuunnitelmia, lähinnä siksi että muutimme jälleen kerran, juuri samaan aikaan. Emme siis kreisibailanneet aamun pikkutunneille supernäyttävissä (tai paljastavissa) asuissa. Mutta kyllä täällä on Halloweenia päässyt fiilistelemään eri tavalla kuin Suomessa. Katukuvassa Halloween näkyi ihan kivasti, bongattiin vaeltelevia zombeja ja pari noitaakin. Koristeltuja taloja kaiverrettuine kurpitsoineen oli myös mukavasti, näistä muutama esimerkki:

WP_20151025_15_00_28_Rich WP_20151031_11_56_16_Pro WP_20151031_12_40_00_Pro

Keksimme kuitenkin jotain teemaan liittyvää ohjelmaa mekin, kävimme nimittäin katsomassa legendaaristakin legendaarisemman Rocky Horror Picture Shown. Tuo kulttimaineeseen ja ikuiseen suosioon noussut elokuva itsessään ei ollut mitenkään erityisen vakuuttava. Kaikki muu näytökseen liittyvä kyllä.

Näytöksessä yleisö osallistui elokuvien kohtauksiin ja näyttelijät kävivät elokuvaa läpi samanaikaisesti koko sen keston ajan. Pienillä muutoksilla, tottakai. Elokuvaa myös juonnettiin samanaikaisesti. Juonnossa oli havaittavaissa kevyttä sarkasmia ja pilantekoa elokuvaa kohtaan. Kevyttä, kuten omakin sarkasmini.

Elokuvan kohtauksiin osallistuttiin muun muassa buuaamalla, huutamalla, kannustamalla, heittämällä vessapaperia ja ruiskuttamalla vettä. Ikinä ei elokuvissa ole ollut niin hauskaa kuin tuota näytöstä katsoessa! Melkein koko yleisö oli myös pukeutunut halloween -asuihin, joko elokuvan hahmoina tai muuten vain. Sain itsekin lisäkoristusta, kun henkilökunta kävi etsimässä yleisön joukosta ensikertalaisia ja sellaiseksi tunnustauduttuani rustasivat V-kirjaimen otsaani 😀 Onneksi vain huulipunalla.

Ennen näytöksen alkua oli myös erilaisia tanssiesityksiä ja paras asu -kilpailu. Tällä kertaa voittajaksi selviytyi legoman. Itse esityksestä ei ollut sallittua ottaa kuvia, joten tämän spektaakkelin kuvamateriaali rajoittuu alkuhömpötyksiin.

WP_20151031_20_13_04_Rich WP_20151031_20_44_53_Rich WP_20151031_20_45_28_Rich WP_20151031_20_45_50_Rich WP_20151031_20_45_42_Rich

Tällä viikolla palaan vielä kerran ikeaan ja sitten saisi tämä loossi olla perusteiltaan paketissa. Loppusisustus hoitukoon sitten pikkuhiljaa ajan kanssa. En muistanutkaan miten raskasta se on haalia kaikkea tarpeellista pikkutavaraa, saksista lähtien. Tämähän on ihan kuin ensimmäiseen omaan asuntoon muuttaisi, mitään ei oikein ole ja kaikkea tarvitsee. Tänään havahduimme vielä esimerkiksi siihen, ettei meillä ole lainkaan suolaa. Tai pippuria. Siis asunnossa ei ole lainkaan suolaa tai pippuria. Eli ihan perusjuttuja täytyy erikseen lähteä hankkimaan. Näitä kaikenlaisia pikkusäliä on sitten käyty metsästämässä niin Walmartista kuin Home Depotistakin. Ja vielä täytyy käydä ostamassa sitä suolaa…

A plus tard!

T