Intiaan, Intiaan!

Pitkään olen haaveillut matkasta Intiaan, ja nyt se on viimein käsillä! Lähdemme maanantaina loppukuuksi Intiaan, maan eteläosiin. Ensin suuntaamme Keralan osavaltioon, jossa teemme mm. houseboat -matkan ja pikku visiitin teeplantaaseille. Tämän jälkeen suuntaamme Bangaloreen, juhlistamaan ystävien parisuhteen ”siunaamista”. Eli luvassa polttarihenkiset bileet, henna-seremoniaa, hinduseremoniaa ja ylipäätään intialaista juhlahumua. En malta odottaa 😀

Matka on Keralan osalta hyvin suunniteltu (eli tiukkaan aikataulutettu) mutta Bangaloressa jätämme suunnittelun paikallisille. Ihan ilman stressiä ei tällekään matkalle kuitenkaan päästy, sillä kuulin vasta tällä viikolla että tarvitsen itselleni mekon juhlia varten. Olin jo aiemmin ilmoittautunut halukkaaksi sariin sonnustautujaksi, ja kuvittelin että selviän sillä näistä kinkereistä. Noot, sillä tokihan aamu- ja iltaohjelmaan vaihdetaan asua välillä 😀 Näin pikkujoulukauden kynnyksellä oli aika vaikeaa löytää mekkoa, joka A: ei ole liian paljastava ja B:ei ole punainen tai musta. Pitkällisen metsästyksen tuloksena päädyin hameeseen ja toppiin. Löysin kerrassaan ihastuttavan hameen paikallisesta kanadalaista muotia myyvästä liikkeestä, ja sorruin samalla ostamaan myyjän hameen kaveriksi tarjoaman topin. Sitten täytyy enää löytää asiaankuuluvat bling blingit joko täältä tai Intiasta ja avot. Voin keskittyä juhlimiseen 😀

Muutoinkin on Intiaa varten täytynyt hankkia hieman uutta vaatetusta, sillä kaikki kesävaatteeni kun olivat kovin…. länsimaisia. Eli aivan liikaa paljasta pintaa nähtävillä. Erityisen länsimaisen kaula-aukon esitteleminen tuonee mukanaan vain ongelmia, varsinkin meikäläisen vaaleaakin vaaleamman lookin kanssa. Ihan uutta garderoobia en kuitenkaan lähtenyt hankkimaan, sillä luotan siihen että ehdin tehdä hieman ostoksia myös paikan päällä.

Muistan joskus nuorena tyttönä haaveilleeni Intian matkasta ja nyt se sitten toteutuu! Kaikki ne värit, ruuat, rannat, riksat, temppelit ja ylipäätään se meteli ja väenpaljous tulee varmasti olemaan kokemisen arvoista! 🙂 Laittelen sitten kuvia, jahka palaudun matkalta.

A plus tard!

T

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s